Murr

Olenkin aiemmin maininnut kuinka paljon pidän haasteista. Ne saa mut oikeesti tekemään tosissaan asioita ja ylittämään itseni. Rakastan haasteita.

Ärsyynnyn sellaisista tyypeistä, jotka ei ota haasteita tosissaan. En esimerkiksi ymmärrä, miksi niin monet Superdieettiin mukaan lähteneet kyselivät foorumilla jo heti ensipäivinä että "kun kuitenkin sorrun, niin onko pienempi paha syödä suklaata vai pullaa". Wtf!?! Mikset sitten vaan vedä sitä pullaa ja suklaata naamaan? Jos on tarkoitus laihtua, tai muuttaa elämäntapoja terveellisemmäksi, niin mitä hyötyä on tommosesta ajattelutavasta? Kyllä mun tekee mieli sitä pullaa välillä. Mutta kun mä tein päätöksen. Mä päätin tehdä tän homman nyt. Mä haluan laihtua. Mä haluan olla terve. Ei tarvitse kauaa miettiä kumman valitsee, pullan vai laihtumisen.

Niin, ne haasteet. Varsinkin ryhmähaasteet. Jos on joku yhteinen tavoite, niin kyllä mua syö, jos porukassa yks on sitä mieltä, että mun ei tarvii nyt niin paljon tehdä, kun muut on niin ahkeria. Jaa miks ei muka tarvitse? Mä en ainakaan haluaisi olla se, jonka takia jää tavoitteet saavuttamatta. Tai vielä vähemmän se, jonka takia joku, joka olisi tavoitteisiin päässyt, jää pois ryhmästä.

Kiitos ja anteeksi. Aargh.

Ps. Silti on hyvä fiilis.